Etusivu

Ajankohtaista

16-12-09 12:21

Tekijänoikeusjärjestöt ottivat kantaa hyvitysmaksun puolesta

Tekijänoikeusjärjestöt Tuotos, Kopiosto, Gramex ja Teosto antoivat opetusministeriölle yhteisen hyvitysmaksua puoltavan lausuntonsa.

Tekijänoikeusjärjestöt korostivat marraskuun kannanotossaan, että hyvitysmaksu perustuu EU-direktiiviin, joka edellyttää, että yksityisestä kopioinnista järjestetään kohtuullinen hyvitys. Hyvitys on ehtona sille, että yksityinen kopiointi voidaan sallia jäsenmaissa. Yksityisen kopioinnin hyvitysmaksua kerätään Suomen lain mukaan kopiointivälineiden hinnassa.

Hyvitysmaksun tuotto on romahtanut viime vuodesta 30%, vaikka kopioinnin määrä ei ole alentunut. Hyvitysmaksun tuotto on n. 10-12 miljoonaa vuodessa, mutta kopioitujen tuotteiden arvo on moninkertainen, noin 2 miljardia. Lisäksi maksun tuotto alenee koko ajan, vaikka kopiointi ei ole vähentynyt, järjestöt huomauttivat.

Tuoton aleneminen johtuu uusista kopiointivälineistä, jotka eivät kuulu hyvitysmaksun piiriin. Tällaisia ovat esimerkiksi mp3-soittimen sisältävät matkapuhelimet, tietokoneen kovalevyt ja ulkoiset lisämuistit sekä matkapuhelimien muistikortit. Hyvitysmaksujärjestelmä ei ole näiden uusien laitteiden kohdalla seurannut teknistä kehitystä niin kuin tähän asti. Siirryttäessä esimerkiksi videonauhureiden käytöstä tallentaviin digibokseihin, hyvitysmaksu siirtyi digibokseihin, mutta muista uusista laitteista hyvitysmaksua ei kerätä. Näin on siitä huolimatta, että tutkimusten mukaan juuri uusilla laitteilla tapahtuva kopiointi on hyvin runsasta. Taloustutkimuksen (04/2009) mukaan esimerkiksi yksin USB-muistille video- tai musiikkitiedostoja on tallentanut 850 000 suomalaista.

Järjestöt ovat huolissaan hyvitysmaksun alenemisen vaikutuksesta kotimaiselle kulttuurialalle. Hyvitysmaksua on kerättävä tasapuolisesti myös uusista kopiointivälineistä. On perusteetonta, että kotimaisen kulttuurin tulot pienenevät, vaikka kopiointi kasvaa.

>> Uutisarkiston etusivulle

Av-tuottajien tekijänoikeusyhdistys Tuotos ry   |   Mechelininkatu 21 A 7, 00100 Helsinki   |   puhelin (09) 440 471, faksi (09) 440 477   |