Etusivu

Ajankohtaista

20-04-10 11:15

Opetustallennus verkkopalvelimille nyt mahdollista

Tv- ja radio-ohjelmia saa jatkossa tallentaa opetuskäyttöön myös verkkopalvelimille.

Opetusministeriö ja tekijänoikeusjärjestöt Kopiosto ja Tuotos ovat sopineet tv- ja radio-ohjelmien opetuskäytöstä. Sopimuksen mukaan oppilaitoksissa saa jatkossa tallentaa ohjelmia myös verkkopalvelimille. Tämän lisäksi tallennuksen voi edelleen tehdä esimerkiksi videokasetille, dvd-levylle, digiboksiin, c-kasetille ja cd-levylle.

Tallentamiseen ja näiden ohjelmien välittämiseen käytettävän verkkopalvelimen tulee olla käytössä oppilaitoksen omassa sisäisessä verkossa tai sopimuksen piiriin kuuluvassa oppilaitoksia yhdistävässä suljetussa verkossa.

Opetuskäyttöön saa tallentaa tv-ohjelmia YLE TV1-, YLE TV2 -, MTV3-, YLE Teema- ja FST5-kanavilta. Radiosta saa tallentaa Yleisradion lähettämiä ohjelmia.

Sopimuksen sallimilta kanavilta opettajat saavat tallentaa opetuskäyttöön opetusohjelmien lisäksi myös kanavien muita ohjelmia lukuun ottamatta elokuvia, ulkomaisia jatkuvajuonisia sarjoja ja mainoksia. Lisäksi Tuotoksesta voi tiedustella erillistä lupaa kotimaisten elokuvien opetuskäyttöön.

Opetusministeriön hankkima lupa tv- ja radio-ohjelmien tallentamiseen on voimassa peruskouluissa, lukioissa, ammatillisissa oppilaitoksissa, yliopistoissa ja näiden henkilöstökoulutuksessa; valtion henkilöstökoulutuksessa sekä opintokeskuksissa. Tallennuksia voivat tehdä myös kunnalliset oppimateriaali- ja audiovisuaaliset keskukset.

Lisätietoja:

Tuotos ry
(09) 440 471
tuotos@tuotos.fi
www.tuotos.fi

Kopiosto ry
Asiakaspalvelu
(09) 4315 2330
jakeluluvat@kopiosto.fi
www.kopiosto.fi

 

>> Uutisarkiston etusivulle

Av-tuottajien tekijänoikeusyhdistys Tuotos ry   |   Mechelininkatu 21 A 7, 00100 Helsinki   |   puhelin (09) 440 471, faksi (09) 440 477   |