Lupahakemukset

Elokuvan julkiseen esittämiseen niin opetuskäytössä kuin muussakin ei-kaupallisessa toiminnassa tarvitaan aina lupa. Julkisena esittämisenä pidetään yleensä kaikkea muuta paitsi lähimmässä perhe- ja ystäväpiirissä tapahtuvaa esittämistä. Kotimaisten elokuvien esitysluvan saa APFI:lta.

Luvan piiriin kuuluu yli 400 kotimaista tallennelevityksessä olevaa elokuvaa. Elokuvia päivitetään listalle, kun niiden teatterilevitys on päättynyt. APFI tarjoaa vain esitysluvan – esitettävän elokuvan voi puolestaan hankkia vapaasti: lainaamalla kirjastosta, vuokraamalla video- tai internetvuokraamosta, ostamalla liikkeestä, tilaamalla tilauspalvelusta tai tallentamalla televisiosta. Mikäli elokuvaesityksen järjestäjä ei hanki esityslupaa APFI:lta tai elokuva ei ole APFI:n elokuvalistalla, hakijan on kysyttävä esityslupa elokuvan tuotantoyhtiöltä tai levittäjältä.

Jatkuva esityslupa opetuskäytössä

Jatkuvalla esitysluvalla katselukertojen määrä on rajaton. Esitysluvan voi hankkia joko kunta keskitetysti kaikkien oppilaitostensa osalta, koulu itsenäisesti tai muu oppilaitoksen omistaja. Elokuvan saa esittää oppilaitoksen opetussuunnitelman mukaisessa toiminnassa sekä koulun aamu- ja iltapäiväkerhotoiminnassa. Jatkuvan esitysluvan voi hankkia myös vain tietylle kurssille tai vuosiluokalle.

Jatkuvan esitysluvan vuosimaksu perustuu oppilasmäärään ja on 2 €/oppilas/kalenterivuosi. Kokonaissummaan lisätään arvonlisäveroa 24 %. Esityslupaa voi hakea verkkosivujen sähköisellä lupahakemuksella. Lupa laskutetaan kerran vuodessa. Ensisijainen laskutusmuoto on verkkolasku. Laskun saa halutessaan myös sähköpostitse.

Oppilaitoksen on ilmoitettava elokuvanimikkeet käyttöilmoitus-lomakkeella, jotta tekijänoikeuskorvaukset voidaan kohdistaa asianosaiselle tuotantoyhtiölle. Ilmoitus on hyvä tehdä heti katsomisen jälkeen.

Kertaesityslupa opetuskäytössä

Kertaesityslupa on vaihtoehto jatkuvalle esitysluvalle. Lupa oikeuttaa hakijan esittämään yhden listaltamme löytyvän elokuvan yhden kerran hakemuksessa määritellylle oppilasmäärälle. Kertaesitysluvan hinta perustuu oppilasmäärään: alle 100 oppilasta 120 € ja yli 100 oppilasta 240 €.

Kertaesityslupa muussa ei-kaupallisessa toiminnassa

APFI tarjoaa myös muille tahoille kuin oppilaitoksille kotimaisen elokuvan esityslupaa. Kertaesityslupaa voivat hakea ei-kaupalliset tahot kuten seurakunnat, kaupunkien nuorisotoimet ja harrastepiirit. Lupa ei ole tarkoitettu suuria yleisötapahtumia varten. Esitettävää elokuvaa ei tekijänoikeudellisista syistä saa mainostaa elokuvan kuvilla. Ennen tilaisuuden järjestämistä on varmistettava, että lupa voidaan myöntää.

Lupa oikeuttaa hakijan esittämään yhden listalta löytyvän elokuvan yhden kerran ryhmälle. Lupamaksu perustuu ryhmän kokoon: 1 – 20 henkilöä 35 €, 21 – 55 henkilöä 80 €, 56 – 99 henkilöä 150 € ja 100 – 150 henkilöä 240 €. Kokonaissummaan lisätään arvonlisäveroa 24 %. Ensisijainen laskutusmuoto on verkkolasku. Laskun saa halutessaan myös sähköpostitse. Mikäli kertaesityslupa ei sovellu toimintaasi, otathan yhteyttä: tarjoamme myös räätälöityjä ratkaisuja.